Askartelijan paras ystävä

15 elokuuta Katsuja 0 Comments

Joskus muutama vuosi sitten kädentaitomessuilla törmäsin elektroniseen leikkuriin, mutta hinnan vuoksi jätin unelmoinnin sikseen. Viime vuonna askartelin heijastimia ja haaveilin, että joskus vielä hankin sen leikkurin. Tiesin, että leikkuri on monikäyttöinen ja askartelu pääsee uusiin ulottovuuksiin sen myötä. Mutta jostain syystä se jäi aina hankkimatta, kun kuitenkin sen verran arvokas. Nyt kuitenkin päätin, että hankin sellaisen. Kesäloman aikana hankin siis Silhouette cameo leikkurin Lumikellot nimisestä verkkokaupasta.

Tilasin leikkuriin myös pixscan alustan, toisen terän kangasta varten sekä leimasin -tarvikepaketin. Pixscan alustaa olen käyttänyt lähinnä tarra-arkkien leikkaamiseen. Leimasin settiä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Kankaalle tarkoitettua terää kokeilin ohueen nahkaan, juuri ja juuri sen leikkasi.


Joitakin kortteja olen harjoitellut tekemään ja tässä pari kokeilua. Mallit ostin silhouette kaupasta. Laitteen mukana oli 25$:n arvoinen lahjakortti kauppaan.



Seuraavana kokeiluun lähti heijastinkangas.

Olen aivan rakastunut tähän laitteeseen! Miten olen tullut toimeen aiemmin? Vain taivas on rajana mitä kaikkea tällä voi tehdä! Julkaisin myös ensimmäisen youtube videon, jossa kerron miten leikkaat laitteella tarra-arkkeja.

Sen löydät tästä sekä yläpalkista planner --> videos kohdasta.


0 kommenttia :

Kommentit piristävät, kiitos :)